sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Murrosajan keskellä

Historian ammattilaiselle historian murroskohdat ovat erityisiä kiinnostuksen kohteita. Suurimpia hyllymetrimääriä on Suomen historiankirjoituksessakin kirjoitettu vuosista 1917-1918, vuosista 1939-45 ja vuosista 1989-1994. Jokaisella mainitulla murroskohdalla ja sen tapahtumilla on ollut kauaskantoisia vaikutuksia yhteiskunnalliseen elämään.

Jotenkin tapahtumat muutaman viimeisen vuoden aikana ovat saaneet ajattelemaan, että taidamme elää jonkinlaista historian murrosaikaa juuri nyt. Onko murros yhtä dramaattinen kuin edellä mainitsemissani tapauksissa, sen tulee aika näyttämään. Mutta joka tapauksessa erikoista aikaa elämme.

Eräs käsillä olevan murrosajan ominaispiirteitä on poliittisten prosessien lopputulosten vaikea ennakoitavuus. Esimerkkeinä tästä mainittakoon brexit, Yhdysvaltain presidentinvaalit sekä viimeisenä kotimaisena esimerkkinä perussuomalaisten tänään päättynuyt puoluekokous. Listaan voisi lisätä myös esimerkiksi arabikevään ja Ukrainan kriisin, ja varmasti muitakin esimerkkejä löytyisi. Ei nyt tehdä ihan kirjaa tästä postauksesta.

Brexit


Pääministeri David Cameron yllätti eurooppalaiset ja varmaan myös useimmat britit ilmoittaessaan aikeestaan järjestää kansanäänestys Briannian jäsenyydestä Euroopan unionissa, jos konservatiivit voittavat parlamenttivaalit. Ja vastoin galluppien ennustuksia Cameron voitti vuoden 2015 vaalit, ja kansanäänestyksen valmistelu alkoi. Cameron itse kannatti Euroopan unionissa pysymistä, mutta yllättäen, jälleen vastoin galluppeja, brittien enemmistö kannatti unionista eroamista kesän 2016 kansanäänestyksessä.

Cameron menetti äänestystappion myötä poliittisen uskottavuutensa ja konservatiivit valitsivat brexitin toteuttajaksi Theresa Mayn. Hän totesi aloittaessaan, että ei näe ennenaikaisia parlamenttivaaleja tarpeellisiksi. Tänä keväänä hän kuitenkin yllättäen ilmoitti aikovansa järjestää ennenaikaiset vaalit saadakseen vahvemman mandaatin brexit-neuvottelujen läpiviemiseen. Kieltämättä tilanne oli konservatiivien kannalta houkutteleva, kun työväenpuolue oli kriisissä ja sen kannatus oli ennätyksellisen alhaalla.

Työväenpuolueen kannatus lähti kuitenkin melkein heti vaalikampanjan alettua nousuun Jeremy Corbynin energisen positiivisen kampanjan myötä. Theresa Mayn uskottavuus vakauden takaajana kärsi kolauksia useiden poliittisten u-käännösten myötä. Vastoin odotuksia May menetti viime torstain vaaleissa enemmistönsä parlamentissa, vaikka konservatiivit säilyivätkin suurimpana puolueena. Pyrkimyksenä hänellä on nyt muodostaa uusi hallitus, mutta vahvemman mandaatin sijaan hänellä on nyt moninkertaisesti vaikeampi asema johtaa brexit-prosessia.

Pysyitkö laskuissa mukana, kuinka monesti viittasin yllätykseen? Aika monta. Ja jotenkin uumoilen, etteivät brexitiin liittyvät yllätykset ole vielä nähty.

Yhdysvaltain presidentinvaalit


Kun viihdemiljonääri Donald Trump ilmoittautui mukaan republikaanien esivaaleihin, varmasti harvassa olivat politiikan kommentaattorit ja asiantuntijat, jotka tuolloin pitivät häntä vakavasti otettavana ehdokkaana. Yllättäen hän alkoikin pian johtaa esivaaliehdokkaiden kannatusmittauksissa. Pitkin esivaalikisaa asiantuntijat odottivat, milloin Trumpin suosio kääntyy laskuun. Näin oli monille esivaaleissa aikaisen vaiheen kannatuskyselyjen johtajille käynyt - edellisellä kerralla esimerkiksi Rick Perrylle ja Herman Cainille. 

Tiedotusvälineiden ja asiantuntijoiden yllätykseksi Trumpin kannatus ei kääntynyt laskuun ja hän voitti republikaanien esivaalit. Myös demokraattien esivaaleissa oma yllätysmomenttinsa oli Bernie Sandersin vakava vastus Clintonille, vaikka se ei lopulta ehdokkuudeksi realisoitunutkaan.

Yksi merkittävimmistä esivaalikilpakumppanien argumenteista Trumpin ehdokkuutta vastaan oli se, että hänen mahdollisuutensa todennäköistä demokraattien ehdokasta Hillary Clintonia vastaan näyttivät hyvin heikoilta. Prosentit olivat mielipidetiedusteluissa jotakuinkin 60-40 Clintonin puolella. 

Trumpin vaalikampanjassa kohut seurasivat toistaan. Politiikan seuraajien yllätykseksi monet sellaiset paljastukset ja möläytykset, jotka olisivat 100 %:n varmuudella pilanneet normaalin ehdokkaan mahdollisuudet, eivät näyttäneet vaikuttavan Trumpin kannatukseen lainkaan. Vaalitaistelun loppuvaiheessa julki tulleet Trumpin kourimispuheet saivat kuitenkin monet republikaanitkin irtisanoutumaan ehdokkaastaan. Niiden kommentaattorien määrä ei ollut vähäinen, jotka pitivät Clintonin voittoa jo varmana.

Ja kuinka ollakaan, vastoin galluppien ennustuksia Trump voitti vaalit. Ei kylläkään äänestäjien enemmistöä, mutta vaalijärjestelmän myötä menestys avainosavaltioissa riitti valitsijamiesten enemmistön saavuttamiseen. Vaaleissa riittää politiikan ja historian tutkijoilla pureskeltavaa luultavasti vuosikymmeneksi.

Yllätykset eivät ole loppuneet Trumpin kohdalla vaaleihin. Nopealiikkeinen presidentti on pitänyt tiedotusvälineet varpaillaan. Yksi erikoisuuksista on hyvin vähäisellä itsekriittisyydellä harjoitettu tviittailu. Politiikan seuraajalle riittää jännitettävää päivästä toiseen Trumpin Venäjä-tutkintaa, muurin rakentamista, terveydenhuollon uudistusta ym. seuratessa. Yllätysmomenttia ei Amerikan päivänpolitiikassa puutu.


Perussuomalaisten keikaus


Kotimaan politiikan esimerkki ei toki ole merkitykseltään samanlainen kuin edelliset, koko maailmanpolitiikkaa myllänneet yllätykset. Esiin nostamani esimerkit eivät tietysti ole yhteismitallisia, mutta mielestäni tänään päättyneen perussuomalaisten puoluekokouksen tapahtumat kertovat nekin jotain tämänhetkisen politiikan vaikeasta ennakoitavuudesta.

Maahanmuuttokriittisenä blogistina tunnetuksi tullut Jussi Halla-aho on ollut puolueessaan pitkin matkaa ainakin osittain marginaalissa. Halla-ahon ja perussuomalaisia kaksikymmentä vuotta suvereenisti johtaneen Timo Soinin välit eivät ole olleet erityisen lämpimät. Välejä on hiertänyt etenkin Halla-ahon tiputtaminen perussuomalaisten eurovaaliehdokkuudesta vuonna 2009. Toisaalta Soini on tarvinnut myös maahanmuuttokriittistä siipeä nostaakseen perussuomalaiset suureksi puolueeksi, joten radikaalimpaa pesäeroa halla-aholaisiin Soini ei ole tehnyt.

Perussuomalaisten nousu Suomen suurimpien puolueiden joukkoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja kannatuksen säilyttäminen lähes yhtä korkealla vuonna 2015 vaaleissa oli monelle yllätys. Se ei ole ollut yhtä yllättävää, että populistipuolueen kannatus on sulanut hallitusvastuussa. Hallituspolitiikkaan kohdistuneen protestireaktion voimakkuus perussuomalaisissa on kuitenkin ainakin itselleni yllätys.

Puolueelle puheenjohtajan vaihdos on aina jonkinmoinen murros. Suuruusluokassaan murros on vertaansa vailla, kun kyse on poikkeuksellisen vahvan ja pitkäaikaisen johtajan aikakauden loppumisesta äärimmäisen nopeasti kasvaneessa populistipuolueessa. Melkoisesta murroksesta olisi siis voinut puhua, vaikka Sampo Terho olisi ollut perussuomalaisten seuraava puheenjohtaja. 

Puoluekokouksen tapahtumat saavat kysymään, mikä olisi oikea sana kuvaamaan murroksen syvyyttä. Halla-ahoa ei ainoastaan valittu puheenjohtajaksi ylivoimaisella äänivyöryllä vaan samalla Soinin suosikit myös putsattiin puoluekokouksessa puolueen johtopaikoilta tyystin sivuun. Menestystarinan rakentamisesta huolimatta viimeisten vuosien epäonnistuminen riitti syömään Soinin arvovallan puoluekentässä melkoisen totaalisesti.

Mikä on perussuomalaisten keikauksen vaikutus Suomen hallituksen jatkoon ja politiikkaan yleisemminkin? Aika näyttää. Arvioni ei liene kuitenkaan kovin paljon väärässä, jos arvioin, että politiikan ennakoitavuutta se tuskin ainakaan helpottaa.

Murrosaikaa elävälle murroksen hahmottaminen on vaikeaa, mutta politiikan mielenkiintoisuutta ja jännittävyyttä se ei ainakaan vähennä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti